tätä pahaa mieltä osittain johtuen keskimmäisen,neljävuotiaan tyttären, diabeteksestä, joka nyt on ollut seuranamme kohta seitsemisen kuukautta ja joka vieläkin (luonnollisesti) vaikuttaa jokapäiväisiin toimiin... joka päivä tulee eteen tilanteita, joissa saa selitellä tekemisiä ja tekemättä jättämisiä vieraille sekä tutuille ihmisille ja sekös joskus (tai oikeastaan aika useinkin) laittaa itkettämään. Ei tätä diabeetikkoperheenä olemista ymmärtänyt alkuunkaan, ennen kuin se omalle kohdalle osui. Ja joo, tiedän, saa olla onnellinen ettei_tän_vakavampaa kohdalle sattunut, mutta sepäs siinä just onkin kun osa ihmisistä ei vaan tunnu tajuavan sitä että myös tämä on  sairaus, joka asettaa monia eri rajoituksia ja on tosissaan rankkaa ... herätyskello on herättämässä joka yö mittaukselle ja parhaimpina öinä montakin kertaa, kaikki päivän toimet tehdään kellontarkasti tässä kolmipistoshoidossa. Kaikki poikkeamat vaikuttaa kaikkeen ja sitten taas tasapainoa voidaan pahimmassa tapauksessa hakea päiviä. Korkeat sokerit saa aikaan kauheita raivareita, matalia arvoja saa pelätä aina kun lapsi liikkuu vähänkin enemmän... Hoitopaikkoja ei ole, kun kukaan ei halua opetella lapsen hoitoa ja niinpä sitten tässä ollaankin miehen kanssa kiinni 24/7...huh... Ja kyllä mä sen terveen lapsen joka tapauksessa olisin mieluummin pitänyt jos valita olisi saanut, vaikka tää onkin hoidettavissa oleva sairaus :'(

Kaikkein parasta tukea saa kyllä ehdottomasti tuolta Diabetesliiton Kohtauspaikalta ja siellä erityisesti tuolta lapset ja diabetesosiosta. Siellä kun kaikki ovat samassa tilanteessa ja tukea saa aina kun sitä tarvitsee... Erityisesti keskusteluista tämä sekä tämä kiinnittivät eilen huomioni ja sai mut itkemään koska omat tuntoni ovat niiiiin samanlaisia...

No, insuliinipumppua odotellaan pikapuoliin saapuvaksi ja sitten päivärytmitkään eivät enää ole niin rutiininomaisia ja eikä mennä kellon mukaan, vaan lapsen oman ruokahalun mukaan kun saa vihdoinkin syödä silloin kun on nälkä ja niin paljon tai vähän kuin haluaa eikä siihen aikaan ja just sitä määrää kun taulukko sanoo. Aamuisinkaan ei enää tarvitse herätä pistokselle ja aamupalalle, vaan saa nukkua just sinne asti minne sattuu nukuttamaan ja syödä sitten aamupalan kun nälättää... Verensokereita tosin ilmeisesti joutuu mittailemaan hieman useammin, jos olen oikein käsittänyt, niin parin tunnin välein kun niitä mittauksia nyt on n. seitsemän kertaa päivässä.

No sen sitten näkee onko pumppuhoito tosiaan se meidän juttu, mutta aikatauluihin se ainakin antaa tietyn vapauden...

Ja kiitos, jos joku jaksoi vuodatukseni lukea... joskus vaan tuntuu, että kaikki ikävä kaatuu niskaan ja jonnekin on pakko purkaa pahaa mieltä...tällä kertaa se nyt sattui olemaan tämä paikka:)